Milloin digikuvia kannattaa tulostaa itse?

Milloin digikuvia kannattaa tulostaa itse?

13.09.2016

Digikuvia on nykyään niin helppoa ja nopeaa teettää netissä, että monellakaan ei ole kotona tulostinta ollenkaan. Kotitulostimet ovat kuitenkin tänä päivänä todella edullisia ja joskus sille olisi hyvinkin tarvetta. Milloin digikuvia kannattaisi tulostaa kotona?

Digikuvia voi tulostaa netistä edullisimmillaan muutamalla sentillä kappaleelta, mikäli teettää suuria määriä. Sekä kuvien lähettäminen että teettäminen kestää vain muutaman päivän, joten palvelu on parhaimmillaan todella nopeaa! Esimerkiksi jo vuosikymmenien takaa tuttu Ifolor tulostaa laadukkaat kuvat ja lähettää ne muutamassa päivässä kotiin.

Joskus yllättää kuitenkin tarve tulostaa itse kotona kuvia, esimerkiksi:

1. Tarvitset kuvakortin nopeasti

2. Haluat antaa kuvia heti mukaan vieraille juhlien tai vierailun päätteeksi

3. Haluat tulostaa suurempia kuin 10x15-kuvia.

Kotona tulostetut pienet valokuvat tulevat siis aina kalliimmaksi kuin kuvapalveluissa teetetyt, sillä kotitulostimet kuluttavat mustetta reilusti ja valokuvapaperi on yllättävän kallista. Joskus hintaa tärkeämpää on esimerkiksi nopeus, että kuvat saa heti eikä muutaman päivän kuluttua. Tällöin kannattaat tulostaa kotona. Usein myös normaalia kymppikuvaa suuremmat tulosteet saattaa tulla edullisemmaksi tulostaa kotona. Toki laatu voi olla vähän huonompaa riippuen tulostimesta.

Kotitulostimet ovat nykyään todella edullisia hankkia, joten kuvien tulostaminen kotona ei ole siitä kiinni. Todella hyviä monitoimitulostimia saa Kuluttaja-lehden tuoreen vertailun mukaan jo alle satasella. 25 mustesuihkutulostimen vertailun voitti 200 euron HP, mutta todella hyväksi kakkoseksi tuli 77 euroa maksava Canon, joka hävisi testivoittajalle ainoastaan musteen kulutuksessa. Jopa tulostusjälki oli vertailun mukaan parempi edullisemmalla tulostimella.

Testissä kuvien tulostamiseen käytettiin aina merkkikohtaista valokuvapaperia, joka on suunniteltu toimimaan yhteen nimenomaan kyseisen tulostimen kanssa. Näin kannattaa tehdä myös kotona, jotta saat parhaan mahdollisen tulostusjäljen.


Takaisin

Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Mikä on Englannin pääkaupunki?